No niin. Se siitä blogiin kirjoittamisesta. On kulunut yli kuukausi viimeisestä blogikirjoituksesta. Pahoittelen.

Inka hautoo ja voi paksusti. Huomenna menemme ultraan katsomaan, että johtuuko paksusti voiminen valkoisesta lihaksesta uuman ympärillä vai pienistä kasvavista rhodesialaisenaluista. Mitä tulee syömisiin, nyt on Inkan mielestä hyvä hetki kerätä vararengas tai pari. 4 tuntia iltapalan jälkeen voisi taas ottaa jotakin pientä... Missinmitoissa ei olla pysytty, mutta onneksi edes minulla on kuria, että vyötärö on säilytetty. Inka on ollut normaalia ärjympi viimeaikoina, pitää pojat rivissä ja poissa takapuolelta. Mutta en osaa vielä sanoa, onko tämä tulevan mamman käytöstä vai valepentujen imetykseen valmistautuvan nartun käytöstä, mutta huomenna se selviää!!! Otimme Inkasta muutaman kuvan, jotta voin seurava, miten maha kasvaa.

Inka matkustaa keskiviikkona Suomeen, minä palaan Eestin Voittaja-näyttelyn kautta Tarttoon vielä vajaaksi viikoksi, ja sitten bokserien erikoisnäyttelyksi takaisin Suomeen. Sen jälkeen olemme Suomessa koko kesän. Hyvästien sanominen Tartolle ja etenkin kavereille täällä tuntui yllättävän haikealta. Onneksi tapaamme syksyllä uudelleen!

Lähetin muutama viikko takaperin myös kennelnimianomukseni. Kennelnimiksi muotoituivat pähkäilyn jälkeen seuraavat vaihtoehdot:
1. Inyeti's, tulee sanasta í-nyeti, joka tarkoittaa kuutamoa. Se taas viittaa Inkan nimeen Inyanga, joka tarkoittaa kuuta. Tämän nimen läpisaamisesta en ole lainkaan varma.
2. Zanako, eli my child
3. Helio Rubine, joka on eräs punaisen sävy. Satuin vain pitämään sanasta, ja se tuntui vaihtoehdolta, joka ei pettäisi, jos kaksi edellistä pettää. Ja Inkahan on punainen, kuten monet rhodesiankoirat.
Pennuille nimi ei varmaankaan ehdi, mutta aion lisätä sen niiden nimeen jälkeenpäin.